Meillä äideillä on tänään kuukausittainen askarteluilta.
Tällä kertaa meidän kotona.
Askarteluillat kestävät pari tuntia.
Aloitetaan kello 20.
Lapset ovat silloin jo nukkumassa.
Isät kuitenkin päivystävät kotona.
Joskus ei onnistu jos perheen isä on
vaikkapa vuorotöissä.
Silloin ei pääse mutta
hengessä voi aina olla mukana.
Me tehdään tälläisiä:)
Yksi tekee etukäteen ja
ohjaa sitten muita.
Tietenkään työt eivät valmistu illan aikana.
Vaan tehdään loput kotona kun ehditään.
Tärkeintä on se
että pääsee vähäksi aikaa yksin pois kotoa
ja tapaa samassa elämäntilanteessa olevia
ystäviä.
Olen tosi iloinen että
pääsin porukkaan mukaan vaikka
olenkin ulkomaalainen.
Ja onnellinen siitä että minua pyydettiin.
Nämä kaksi odottavat ruokaa.
Velvollisuus kutsuu siis<3
Ihanaa iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti